torstai 3. lokakuuta 2013

Vaikka skyfalls onneks on ystävät turvana

~Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloilleen silloinkin, kun siipemme unohtavat kuinka lennetään~

Tää on Teille rakkaat ystävät.

Mieti hetki tilannetta, kun sinusta tuntuu ettet enää jaksa, kaikki tuntuu menevän pieleen ja olet solmussa elämäsi kanssa. On paha olla, etkä osaa välttämättä ajatella kaikkea enää niin positiivisesti. Huomaat yhtäkkiä miten paljon ystäviä ympärilläsi onkaan. Joku laittaa viestiä, joku soittaa, joku kyselee facebookissa ja tietenkin myös ne ystävät joita ehdit näkemään. Se tunne on melko nöyrä, mietit miten olet ansainnut näin paljon ihania ihmisiä ympärillesi ja että osaisitko itse tukea ystäviä silloin samalla tavoin, kun he sitä eniten tarvitsevät. Kuinka ystävät osaakaan löytää ne oikeat sanat, joista saatkin taas voimaa jaksaa ja mietit asioita eri kulmasta.

Tämän eroprosessin myötä, Te ystävät, olette olleet minulle korvaamaton tuki ja apu. En edes halua kuvitella, millainen sekamelska päässä voisi ollakkaan ilman teitä. Ajatuksia on voinut purkaa juuri silloin kun on siihen ollut tarve, vaikka keskellä yötä, aina löytyi joku ystävä tueksi. Kuinka yllättävistä ihmisistä on tullut tärkeitä tukijoita ja kuinka helppoa on ollut kertoa omia ajatuksia teille. Monesti niin viaton ja "normaalissa" tilanteessa sen erityisempää huomiota saamatta jäävä kysely kuulumisista sai aivan erilaisen käänteen, olitte aidosti kiinnostunteita kuinka voin.

Ihanat luokkakaverit, tutut, työkaverit, sukulaiset, kaverit, tiedätte kyllä, ootte ollu huikeita! En osaa pukea sanoiksi sitä, miten iso apu olette olleet. Olen vaan niin vilpittömän kiitollinen jokaisesta teistä. Todella ihana on ollut myös huomata se, että ei sillä ole väliä kuinka hyvin vai huonosti olet kerennyt pitää yhteyttä ystäviisi, vaan ystävät ovat aina siellä, missä eniten heitä tarvitset.

Vaikka skyfalls onneks on ystävät turvana

~ KIITOS! ~

3 kommenttia:

  1. Ite oot huikee! <3

    Keep smiling, keep shining
    Knowing you can always count on me, for sure
    That's what friends are for.

    VastaaPoista
  2. Tiianen, katso vastaukseni kommenttiisi blogissani.

    VastaaPoista